Kävelijä

Käveleminen on ollut yksi suosikki harrastuksiani jo muutaman vuoden. Aikaisemmin juoksin ja olin siitä innoissani, mutta sittemmin huomasin, että käveleminen tuntuu luontevammalta. Juokseminen on luonteeltaan kävelemistä kiireisempää ja suorituskeskeisempää. Kävellessä, varsinkin käveleskellessä, ei ole niin hoppu, eikä katse ole saavutuksissa. Saatan silti joskus vieläkin juosta, ottaa kävelemisen väliin pieniä virkistäviä pyrähdyksiä, tai paukuttaa pitemmänkin pätkän, mutta pääosin kävelen. 

Harrastukseni kävelijänä jakaantuu kahteen eri tyyliin: kävelyyn ja käveleskelyyn. Kävely voi olla kävelyä johonkin paikkaan, jota me varsinkin kaupunkilaiset harrastamme aika paljon, mutta sitä en luokittelisi vielä harrastukseksi. Harrastuksena kävely sen sijaan on minulle kävelyä niin että askel on reipas ja määrätietoinen, antaen ajatuksien tulla ja mennä, pyrkien olemaan tarttumatta mihinkään, tutkimatta sen kummemmin edes ympäristöä ja tekemällä mahdollisesti jonkin tietyn lenkin. Tällainen zazenkävely on eräänlaista mielen tyhjentämistä, jossa saa kaupan päälle liikuntaa ja raitista ilmaa. 

Käveleskely taas poikkeaa kävelystä niin, että siinä en ole menossa mihinkään, vaan haahuilen päämäärättömästi kaikessa rauhassa, ehkäpä kädet taskuissa, ehkäpä vihellellen, ympäristöä tutkien ja tarkkaillen, sekä kameran linssin läpi, että ilman. Päinvastoin kuin kävelyssä, tai varsinkaan juostessa, käveleskellessä saatan poiketa hetken mielijohteesta vaikkapa kahvilaan tai johonkin vain istuskeleen. Käveleskellessä on myös helpompi jäädä juttelemaan vastaantuleville tutuille, tai parhaimmillaan jopa tuntemattomille, vaikka pitkäksi toviksi. 

Harrastan kumpaakin, kävelyä ja käveleskelyä. Yleensä minulla ulos lähtiessä tunne, kumman tyylin tarpeessa olen, mutta annan kuitenkin fiiliksen viedä. Joskus voi käydä niin, että kävely voi muuttua käveleskelyksi, tai toisinpäin. Käytän myös kumpaakin tyyliä, tai tyylien sekoitusta, kävellessäni johonkin tiettyyn paikkaan. 

Yhdistän kävelemiseen, sekä kävelyyn että käveleskelyyn, myös musiikin kuuntelun. Huomaan valitsevani sellaista musiikkia, mikä resonoi sen hetkistä mieltä ja säätä. Usein jotain sen verran chilliä, että esimerkiksi lintujen laulu pääsee läpi. Parhaimmillaan sopiva musiikki voi luoda kävelyretkille hienon elokuvallisen tunnelman. Zazenkävelyssä suosin meditatiivista musiikkia. 

Säilyttääkseni kävelemisessä vapauden harrastan sitä pääosin yksin, mutta välillä myös kaksin, mikäli synergia on kohdallaan. Kolmistaan käveleminen alkaa olla jo liiottelua, lukuunottamatta kävelyä kavereiden kanssa baarista toiseen. Yhdessä tekemisen hauskuutta korostetaan nykyisin paljon ja sitä pidetään jotenkin itsestään selvänä, etteivät ihmiset enää usko, että yksinkin voi olla hauskaa, niin että siinä olisi mitään outoa. 

Käveleminen, oli se kävelyä tai käveleskelyä, on huomattavan ympäristöystävällinen, edullinen ja helppo harrastus, mikä riisuu vapaaksi suorittamisen, aikaansaannoksien ja tuloksien maailmasta, ja myöskin ylenpalttisesta varustelusta, sillä voit aloittaa kävelyretkesi kotiovelta niillä kamppeilla, mitä käytät muutoinkin käydessäsi ulkona; kunhan vain muistaa, että mitä paljaampi jalka, sen luonnollisempi askel. 

Sen lisäksi että kävelemistä voi harrastaa minä tahansa vuoden- tai kellonaikana, kävelemisen etuna on ulkoilma harrastuksena myös se, että keli ei ole koskaan este, päinvastoin, esimerkiksi rankkasade tai lumimyrsky voivat dramaattisuudellaan inspiroida lähteä ulos kävelemään. Ja kaikkihan tietää sen klassisen, kävelyretki kesäsateen jälkeen.

Rovaniemi tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet kävelemiseen. Täällä on neljä selkeää vuodenaikaa, mikä tarjoaa kahdelletoista kuukaudelle jo itsessään melko värikkään paletin. Käyttämättä muita kulkuneuvoja voi helposti kävellä - jopa samalla retkellä - keskustassa, lähiöissä, taajamissa, haja-asutusalueilla, teollisuusalueilla, lähiluonnossa ja talvisin jopa joen jäällä. Keskustasta löytyy nykyisin monenlaista kahvilaa ja kuppilaa, unohtamatta laitakaupungin huoltoasemia ja lähiöpubeja, johon on kävelyretkillä kiva poiketa. Rovaniemen etuna kävelijällä on myös helposti saavutettava metsän rauha ja hyvä ilmanlaatu.  

Olen asunut suuriman osan elämästäni Rovaniemen keskustassa ja kaupunki on alkanut tulla minulle tutuksi. Viihdyn täällä hyvin, mutta nyt kaipaan hieman vaihtelua, myös kävelyretkilleni. Tulevina kuukausina ajattelinkin vetäytyä kaupungin ulkopuolelle, maalle ja kairoihin, jolloin voin yhdistää kävelyretkilleni - kaupunkikulttuurin sijaan - enemmän luontoharrastuksia. Mutta samoin kuin kaupungissa, luonnossa on myös ihana haahuilla, ilman sen kummempaa tarkoitusta.

Tässä muutama kuva toissapäiväiseltä kävelyretkeltäni, joka oli muodoltaan käveleskelyä:











Kalaretki 2016





























Vuoden 2016 kalaretkeilyssä koitin painottaa entistä enemmän lähikalastusta ja kalastuksen monipuolistamista.

Lähikalastusta siksi, koska näinä aikoina jolloin ajamme autoilla aina mahdollisimman kauas pohjoiseen kalaretkille tai matkustamme lentokoneilla etsimään elämyksiä ympäri maailmaa, kalliin matkalipun lisäksi hintana on myös planeettamme herkkä luonto ja ilmasto, joten halusin muistuttaa itselleni ja muille että säästääksemme ympäristöä ja siinä samalla omia varojamme, hienoja elämyksiä voi löytää myös läheltä.

En sillä ajatuksella että lähiretkeily olisi ainoa vaihtoehto, vaan sillä että se olisi vaihtoehto, jolla voisi opetella korvaamaan edes osan pitemmistä matkoista ja näkemään myös lähiympäristön arvon, jolle me olemme usein sokeita.

Ajatus monipuolistaa kalastusta liittyi toki siihen että vaihtelu virkistää, mutta kytkeytyi myös lähikalastukseen; koska lähiympäristössä ei ole niitä kaikkein ihanteellisempia paikkoja, katsoin parhaaksi opetella tarkastelemaan sitä uudessa valossa.

Tämä on oikeastaan filosofia jota olen pyrkinyt harjoittamaan myös laajemmin elämän eri osa-alueilla lähtien aina itsestäni. Tarkoitan sitä, että löytääkseen itsensä ei välttämättä tarvitse matkata Tiibetin vuoristoon, sillä vastaukset ovat useimmiten paljon lähempänä, loppuen lopulta meissä itsessämme.

Mutten kuitenkaan väitä, etteikö matka Tiibetiin voisi auttaa. Vanha sanontakin kuuluu että täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähelle. Näin minullekin kävi kalaretkillä, menin koko ajan yhä kauemmas, kunnes aloin näkemään yhä lähemmäs.

Tämä pätee myös itse kalastukseen, aikoinaan sitä kuvitteli, varsinkin pikkupoikana, että mitä kauemmas saa heitettyä, sen paremmin saa kalaa, ja se minne ei saanut, siellä ne kalat varmasti olivat. Myöhemmin huomasin ettei heiton pituudella ole niin suurta merkitystä ja että kalastus on hyvä aloittaa ihan rannasta. Katsoessani vuoden 2016 kalakuvakollaasia huomaan, että suurin osa siitä saaduista kaloista on saatu lähempänä rantaa kuin ulappaa.

Koitin herätellä itseäni ajatuksesta pitää lohikaloja ja niiden kalastamista jotenkin ylivertaisena, sillä kuitenkin sisimmissäni tiesin että siihen liittyy vapa-ajan kalastuksen piireissä luotua illuusiota, mikä on johdattanut minua hieman harhaan. Ehkä jopa kulttuuriperintöäkin; eikä sillä, etteikö lohikaloja arvosteta syystä, eikä sillä etteikö tunturijärven rautu näyttäydy meille eksoottisena, mutta se varjo mikä lankeaa muiden lajien ylle, on mielestäni turhan suuri.

Kun suhtauduin kalastukseen objektiivisesti antaen vain vietin viedä, pian huomasin ettei aina ole välttämätöntä ajaa edes kaupungin ulkopuolelle päästäkseen kivalle kalaretkelle, vaan sen voi tehdä keskustan kotiovelta kävellen lähimmän vesistön rantaan ja nauttia kalastuksen zenimäisestä yksinkertaisuudesta. Kun unohtaa yleisen ilmapiirin, ihanteet voi luoda itse.

Vuodesta muodostui myös eräänalainen tutkimusmatka niistä mahdollisuuksista mitä vapa-ajan kalastajalla on Rovaniemeltä käsin katsottuna. Sain vuoden aikana 12 eri kalalajia: hauki, ahven, siika, made, kiiski, harjus, rautu, taimen, särki, kirjolohi, seipi ja puronieriä, joista rautua ja taimenta lukuunottamatta kaikkia lajeja 10 km säteeltä Rovaniemeltä. Lähin taimen löytyi 30 km päästä ja raudun perässä piti ajaa jo useita satoja kilometrejä ja rando päälle. 

Lähimmät kalat, ahven, kirjolohi ja harjus löytyivät n.500 metrin päästä Lordinaukiosta. Samalta etäisyydeltä on toki mahdollista saada muitakin lajeja.

Savulahna mielessä kävin kokeilemassa myös lahnaa eräästä järvestä missä tiedän sitä olevan, mutta sain vain särkiä. Yritin jigittää myös kuhaa, mutta sain vain ahvenia. Ehkäpä näihin pitää palata joskus uudelleen. Joka tapauksessa, mahdollisuuksia on paljon ja palkintona ainakin liikuntaa ja raitista ilmaa - ja parhaimmillaan kelpo ruokakala.

Pyydyksinä käytin perhoa, uistinta, jigiä, matoa ja pilkkiä. Tein retkiä kaupungin läpi halkovalle Kemijoelle, ulottaen retkeni kaupungin laidan purolle, hieman kauemmas metsiin ja aina erämaihin asti. Söin kaikkia muita lajeja paitsi särkeä, seipeä ja kiiskeä, mitkä annoin metsän väelle.

Taimenta sain joesta, purosta, lammesta ja Norjan tunturijärviltä. Taimen voidaan erotella kudulle puroihin ja jokiin nousevaan järvitaimeneen (salmo trutta), purossa koko elämänsä asuvaan pienikokoiseen purotaimeneen (salmo trutta fario) ja merestä jokeen kudulle nousevaan meritaimeneen (salmo trutta morpha), mutta periaatteessa kyseessä on - ainakin minun käsitykseni mukaan - sama laji joka vain muuttaa kokoa ja käyttäytymistä elinympäristön mukaan, enkä ole erotellut sitä laji-listauksessani.

Kemijoen kirjolohi oli istutettu ja uskoakseni myös Ounasjoen taimen, ainakin istukkaiden jälkeläinen. Samoin Rovaniemen lähijärvistä saamani siiat. Raudun (Salvelinus alpinus) läheistä sukua olevat kaupungin laidan puronieriät (Salvelinus fontinalis) olivat vuosikymmeniä sitten istutetun kannan nykyisin luontaisesti lisääntyvää populaatiota. Harjus esiintyy Rovaniemen alueella luontaisesti, mutta sitä on tuettu istutuksin, joten niistä ei aina tiedä sanoa. Muut kalat olivat alkuperäistä luonnonkantaa.

Täytyy muistaa, että kalastuksessa vaaditaan kärsivällisyyttä. Tuntureilla viivytään yleensä useita päiviä ja kalastetaan melkein yötä päivää, eikä silti saalis ole aina taattu. Jos lähijoelle tekee yhden illan muutaman tunnin piipahduksen, eikä kalaa tule, ei ole syytä olettaa että joki on tyhjä. Aivan kuten kauempanakin, lähikohteet tarvitsevat aikaa osoittaakseen mahdollisuutensa.

Kuvakollaasi etenee ylhäältä vasemmalta oikealle talvesta syksyyn. Aloitin kalastuksen helmikuussa kokeillessani vähän pilkkiä, mutta sain ensimmäisen kalan, pilkillä hauen, vasta maaliskuussa. Maaliskuusta marraskuuhun sain kaloja jokaisena kuukautena joista viimeisimpänä pilkkiahvenia. Pilkin vielä joulukuussa, mutta en saanut enää muuta kuin raitista ilmaa, liikuntaa ja hyvän zazen-tuokion.

Vuodesta kehkeytyi lopulta hyvin monipuolinen ja antoisa. Ehkäpä elämäni kalastusvuosi, sekä kalojen ja niihin liittyvien retkien puolesta, sekä tietyllä tavalla vaatimattomamman kalastusfilosofian omaksumisen ansiosta. Lähikalastus yllätti positiivisesti ja myös muutamat jo pitempään kummitelleet unet kävivät viimein todeksi. 


Kiitos Kalajumalille ja kireitä alkavalle vuodelle 2017

Tammikuu

"Haaveilen tammikuusta. Hämärän tulosta neljän aikaan iltapäivällä. Varovaisen verkkaisesta elämisestä yli kahdenkymmenen asteen pakkasella. Kuvittelen kääriytyväni talveen: viisi kuukautta utuista valoa, ihanasti tylsistävää kylmyyttä. Suljen silmäni ja ajattelen jääkuoren peittämiä puroja ja jokia. Ja lunta. Sen hiljaista kasautumista päivästä toiseen. Lunta, joka vaimentaa kaiken kuiskaukseksi. Kuvittelen, että lumella kulkeminen parantaa jalkani ja hieroo sieluni avoimeksi, taipuisan tasapainoiseksi."

Mark Spragg - Kun virta kääntyy