Kalaretki 2016





























Vuoden 2016 kalaretkeilyssä koitin painottaa entistä enemmän lähikalastusta ja kalastuksen monipuolistamista.

Lähikalastusta siksi, koska näinä aikoina jolloin ajamme autoilla aina mahdollisimman kauas pohjoiseen kalaretkille tai matkustamme lentokoneilla etsimään elämyksiä ympäri maailmaa, kalliin matkalipun lisäksi hintana on myös planeettamme herkkä luonto ja ilmasto, joten halusin muistuttaa itselleni ja muille että säästääksemme ympäristöä ja siinä samalla omia varojamme, hienoja elämyksiä voi löytää myös läheltä.

En sillä ajatuksella että lähiretkeily olisi ainoa vaihtoehto, vaan sillä että se olisi vaihtoehto, jolla voisi opetella korvaamaan edes osan pitemmistä matkoista ja näkemään myös lähiympäristön arvon, jolle me olemme usein sokeita.

Ajatus monipuolistaa kalastusta liittyi toki siihen että vaihtelu virkistää, mutta kytkeytyi myös lähikalastukseen; koska lähiympäristössä ei ole niitä kaikkein ihanteellisempia paikkoja, katsoin parhaaksi opetella tarkastelemaan sitä uudessa valossa.

Tämä on oikeastaan filosofia jota olen pyrkinyt harjoittamaan myös laajemmin elämän eri osa-alueilla lähtien aina itsestäni. Tarkoitan sitä, että löytääkseen itsensä ei välttämättä tarvitse matkata Tiibetin vuoristoon, sillä vastaukset ovat useimmiten paljon lähempänä, loppuen lopulta meissä itsessämme.

Mutten kuitenkaan väitä, etteikö matka Tiibetiin voisi auttaa. Vanha sanontakin kuuluu että täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähelle. Näin minullekin kävi kalaretkillä, menin koko ajan yhä kauemmas, kunnes aloin näkemään yhä lähemmäs.

Tämä pätee myös itse kalastukseen, aikoinaan sitä kuvitteli, varsinkin pikkupoikana, että mitä kauemmas saa heitettyä, sen paremmin saa kalaa, ja se minne ei saanut, siellä ne kalat varmasti olivat. Myöhemmin huomasin ettei heiton pituudella ole niin suurta merkitystä ja että kalastus on hyvä aloittaa ihan rannasta. Katsoessani vuoden 2016 kalakuvakollaasia huomaan, että suurin osa siitä saaduista kaloista on saatu lähempänä rantaa kuin ulappaa.

Koitin herätellä itseäni ajatuksesta pitää lohikaloja ja niiden kalastamista jotenkin ylivertaisena, sillä kuitenkin sisimmissäni tiesin että siihen liittyy vapa-ajan kalastuksen piireissä luotua illuusiota, mikä on johdattanut minua hieman harhaan. Ehkä jopa kulttuuriperintöäkin; eikä sillä, etteikö lohikaloja arvosteta syystä, eikä sillä etteikö tunturijärven rautu näyttäydy meille eksoottisena, mutta se varjo mikä lankeaa muiden lajien ylle, on mielestäni turhan suuri.

Kun suhtauduin kalastukseen objektiivisesti antaen vain vietin viedä, pian huomasin ettei aina ole välttämätöntä ajaa edes kaupungin ulkopuolelle päästäkseen kivalle kalaretkelle, vaan sen voi tehdä keskustan kotiovelta kävellen lähimmän vesistön rantaan ja nauttia kalastuksen zenimäisestä yksinkertaisuudesta. Kun unohtaa yleisen ilmapiirin, ihanteet voi luoda itse.

Vuodesta muodostui myös eräänalainen tutkimusmatka niistä mahdollisuuksista mitä vapa-ajan kalastajalla on Rovaniemeltä käsin katsottuna. Sain vuoden aikana 12 eri kalalajia: hauki, ahven, siika, made, kiiski, harjus, rautu, taimen, särki, kirjolohi, seipi ja puronieriä, joista rautua ja taimenta lukuunottamatta kaikkia lajeja 10 km säteeltä Rovaniemeltä. Lähin taimen löytyi 30 km päästä ja raudun perässä piti ajaa jo useita satoja kilometrejä ja rando päälle. 

Lähimmät kalat, ahven, kirjolohi ja harjus löytyivät n.500 metrin päästä Lordinaukiosta. Samalta etäisyydeltä on toki mahdollista saada muitakin lajeja.

Savulahna mielessä kävin kokeilemassa myös lahnaa eräästä järvestä missä tiedän sitä olevan, mutta sain vain särkiä. Yritin jigittää myös kuhaa, mutta sain vain ahvenia. Ehkäpä näihin pitää palata joskus uudelleen. Joka tapauksessa, mahdollisuuksia on paljon ja palkintona ainakin liikuntaa ja raitista ilmaa - ja parhaimmillaan kelpo ruokakala.

Pyydyksinä käytin perhoa, uistinta, jigiä, matoa ja pilkkiä. Tein retkiä kaupungin läpi halkovalle Kemijoelle, ulottaen retkeni kaupungin laidan purolle, hieman kauemmas metsiin ja aina erämaihin asti. Söin kaikkia muita lajeja paitsi särkeä, seipeä ja kiiskeä, mitkä annoin metsän väelle.

Taimenta sain joesta, purosta, lammesta ja Norjan tunturijärviltä. Taimen voidaan erotella kudulle puroihin ja jokiin nousevaan järvitaimeneen (salmo trutta), purossa koko elämänsä asuvaan pienikokoiseen purotaimeneen (salmo trutta fario) ja merestä jokeen kudulle nousevaan meritaimeneen (salmo trutta morpha), mutta periaatteessa kyseessä on - ainakin minun käsitykseni mukaan - sama laji joka vain muuttaa kokoa ja käyttäytymistä elinympäristön mukaan, enkä ole erotellut sitä laji-listauksessani.

Kemijoen kirjolohi oli istutettu ja uskoakseni myös Ounasjoen taimen, ainakin istukkaiden jälkeläinen. Samoin Rovaniemen lähijärvistä saamani siiat. Raudun (Salvelinus alpinus) läheistä sukua olevat kaupungin laidan puronieriät (Salvelinus fontinalis) olivat vuosikymmeniä sitten istutetun kannan nykyisin luontaisesti lisääntyvää populaatiota. Harjus esiintyy Rovaniemen alueella luontaisesti, mutta sitä on tuettu istutuksin, joten niistä ei aina tiedä sanoa. Muut kalat olivat alkuperäistä luonnonkantaa.

Täytyy muistaa, että kalastuksessa vaaditaan kärsivällisyyttä. Tuntureilla viivytään yleensä useita päiviä ja kalastetaan melkein yötä päivää, eikä silti saalis ole aina taattu. Jos lähijoelle tekee yhden illan muutaman tunnin piipahduksen, eikä kalaa tule, ei ole syytä olettaa että joki on tyhjä. Aivan kuten kauempanakin, lähikohteet tarvitsevat aikaa osoittaakseen mahdollisuutensa.

Kuvakollaasi etenee ylhäältä vasemmalta oikealle talvesta syksyyn. Aloitin kalastuksen helmikuussa kokeillessani vähän pilkkiä, mutta sain ensimmäisen kalan, pilkillä hauen, vasta maaliskuussa. Maaliskuusta marraskuuhun sain kaloja jokaisena kuukautena joista viimeisimpänä pilkkiahvenia. Pilkin vielä joulukuussa, mutta en saanut enää muuta kuin raitista ilmaa, liikuntaa ja hyvän zazen-tuokion.

Vuodesta kehkeytyi lopulta hyvin monipuolinen ja antoisa. Ehkäpä elämäni kalastusvuosi, sekä kalojen ja niihin liittyvien retkien puolesta, sekä tietyllä tavalla vaatimattomamman kalastusfilosofian omaksumisen ansiosta. Lähikalastus yllätti positiivisesti ja myös muutamat jo pitempään kummitelleet unet kävivät viimein todeksi. 


Kiitos Kalajumalille ja kireitä alkavalle vuodelle 2017

Tammikuu

"Haaveilen tammikuusta. Hämärän tulosta neljän aikaan iltapäivällä. Varovaisen verkkaisesta elämisestä yli kahdenkymmenen asteen pakkasella. Kuvittelen kääriytyväni talveen: viisi kuukautta utuista valoa, ihanasti tylsistävää kylmyyttä. Suljen silmäni ja ajattelen jääkuoren peittämiä puroja ja jokia. Ja lunta. Sen hiljaista kasautumista päivästä toiseen. Lunta, joka vaimentaa kaiken kuiskaukseksi. Kuvittelen, että lumella kulkeminen parantaa jalkani ja hieroo sieluni avoimeksi, taipuisan tasapainoiseksi."

Mark Spragg - Kun virta kääntyy

Levi


Vähän tuli kuvattua, mut jotain muistoja kuitenkin. Tämän talven paras laskupäivä ja tässä kuvaa sitä seuranneesta päivästä.