Metsälammen taikaa



































Kiitos Kalajumalille

Syysretken satoa Tervolasta




































































































Kiitos Kalajumalille ja Tapiolan väelle

Laitakaupungin puronieriät

Vierailimme toissa keväänä filosofin kanssa eräällä Rovaniemen laitakaupungin purolla, jossa olin kuullut elävän jo 30-luvulla laitetun puronieriäkannan, mutta tuolloin puro lainehti tulvassa, emmekä löytäneet kaloja. Puro jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni ja päätin nyt lähteä ottamaan siitä vielä selvää.



















Hiiviskelin märän kesäisen viidakon kätköissä kulkevan puron rantoja ja uitin perhoa kohdissa, missä epäilin nieriän piileskelevän - ja minne perho oli ylipäätänsä mahdollista saada. 

Kaikkein potentiaalisimmat spotit rantapajukon kätköissä piti jättää suosiolla kalastamatta, jotta en tuhlaisi perhoja oksiin.

Ajattelin että nieriä puree mihin tahansa pikku perhoon, mutta vaihdettuani vaimean alun jälkeen perhoa sain ensimmäisen tärpin.

Muutaman yrityksen jälkeen kala oli kiinni, mutta tippui takaisin veteen nostaessani sitä rantaan. Jatkoin hieromista alavirtaan ja lopulta sain narrattua pinturilla pari pientä kaunista kalaa - ensimmäiset puronieriäni.

























Bongasin myös pintovan kalan ja tarjosin sille perhoa, mutta samalla alkoi ripsimään ja kala lakkasi pintomasta, eikä myöskään kiinnostunut perhosta. Olin miltei varma että se nappaa perhoon, mutta ei napannut. Jännä sinänsä, en pettynyt, vaan olin pikemminkin tyytyväinen siihen ettei niitä sieltä niin vain napsita. Toisinaan myös tällainen tunne voi yllättää pyytäjän.

Puron laulu, pyytäjän vietti ja märän viidakon lapsuuden aikainen tuoksu. Touhu vei mennessään, mutta maltillisesti vain pari kalaa reppuun ja se sai riittää.

Muualla puronieriä valtaa tilaa taimenelta ja sitä pyydetään ronskisti pois, mutta tämän puron nieriäkanta halutaan säilyttää, koska se ei ole tiettävästi levinnyt purosta muualle, eikä ole ilmeisesti aiheuttanut uhkaa alkuperäislajeille. 

Puro näytti kelvolliselta myös tammukalle ja pohdiskelin toki sitä, että olisiko nieriä aikoinaan syrjäyttänyt sen, mutta vaikka näin olisikin, turha tammukan perään on enää haikailla. Ilman nieriöitäkin tammukka olisi ollut varmasti ahtaalla näin lähellä asutusta.  













Palasin kotia tyytyväisenä - mutta myös hieman hämmentyneenä. Yllättävän kirkasvetinen, paikoin sorapohjainen ja sopivasti satumainen puro erikoisine kaloineen kaupungin laidalla oli jokseenkin kiehtova yhtälö.   

Aivan kuin olisin käynyt jossain - ihan muualla.

































Kiitos Kalajumalille

Jigiahvenia Kemijoelta


















Kokeilin ensimmäistä kertaa jigausta ja se osottautui varsin viehättäväksi ja tehokkaaksi kalastusmuodoksi - ainakin ahvenien suhteen.

Olin ollut hieman siinä luulossa, että jigailua harrastetaan lähinnä veneestä, mutta hyvin se tuntui toimivan myös rannalta.

Aivan kuten perhokalastuksessakin, jigailussa täytyy olla tarkka tatsi vieheeseen ja tärppeihin,  mikä tekee kalastamisesta intensiivistä ja saa muun maailman unohtumaan ihan täysin.

Ongelmana on vain se, että tunnit vierähtävät hetkessä ja sitten on taas siirryttävä kalastuksesta elämän muille osa-alueille... mitä niitä nyt olikaan.


















Löysin jigiretkellä myös hyvän vattuapajan. Ahvenia ja vattuja, ei paha, mutta retket ne eivät niin vain lopu, sillä seuraavaksi kiinnostaisi löytää hyvä kuha-apaja.

Kiitos Kalajumalille ja Tapiolan väelle

Tammukoita ja marjastusta lähikairassa
























































Kiitos Kalajumalille ja Tapiolan väelle

Perhokalassa Ounasjoella

Kävin etsimässä Ounasjoen taimenta ja löysin yhden, mutta päästin sen vielä hieman kasvamaan.

Tyhjin taskuin ei silti tarvinut palata, sillä Ounasjoki tarjosi ihanan raikkaan kosken kohinan, upeita kesäyön tunnelmia ja muutaman pienen harjun lisäksi yhden paremman, jonka heitin reppuun.

Aamyöstä kömmin tyytyväisenä asuntoautoon ja nukahdin syvään ja rauhalliseen uneen kesäsateen alkaessa naputella auton kattoa.




















Kiitos Kalajumalille.

Mökkielämää












eräänä kauniina  
kesäiltana 
mökillä 
minusta alkoi
tuntua
siltä
että mikään ei voita 
savuahventa
saunan 
jälkeen










Citykalastusta: kirjolohta perholla!

Pikkupoikana kalastaessani virvelillä kirjolohi oli se kala mitä himoitsin kaikista eniten, tosin melko heikoin tuloksin, sillä kirjolohi ei niin vain napannut ja useimmiten tyydyimme pyytämään vain haukia.

Mutta eräänä sateisena kesäpäivänä ollessani nakkelemassa kotirannassa se sitten viimein jysähti. Samalla kun painin kalan kanssa vetäydyin jännittyneenä melko ylös rantatörmälle, niin että lopulta kala sätki hiekalla. Veljet, miten onnellisena kävelin kotia ja vein kalan äidille.


















Myöhemmin minussa heräsi eräänlainen luontoromantikko ja satuin myös ajautumaan virvelikalastuksesta perhokalastukseen, mihin liittyy, ainakin minun kokemukseni mukaan, virvelikalastusta vahvemmin luontosuhde, enkä enää innostunut istutuskalojen pyytämisestä, varsinkaan kirjolohesta, mikä ei kuulu Suomen alkuperäiseen luontoon, eikä onnistu edes lisääntymään täällä.

Tavoittelin kirjolohta korkeintaan uistattelupuuhissa, mutta perholla kalastaessa minua kiinnosti lähinnä vain harjus ja taimen, jotka eivät ikävä kyllä nekään ole, varsinkaan taimen, Rovaniemen vesillä läheskään aina enää alkuperäistä luonnonkantaa, mutta lajeina ne kyllä kuuluvat tänne.

Hiljattain minua on kuitenkin alkanut kiinnostaa kokeilla - vaihtelun vuoksi - hieman muidenkin lajien kalastelua, istutetut & vieraat lajit mukaan lukien. Ikään kuin havahduin siihen, että kun on kerta viettiä kalastaa ja viihdyn virtaavan veden äärellä, niin miksei sitä kokeilisi myös kirjolohta - ja nimenomaan perholla, jolla en ollut sellaista vielä aikaisemmin saanut.

Huomasin, että kirjolohen kalastamisessa on paljon hyviä puolia, joista ainakin minun kannaltani ihan ensimmäisenä se, ettei tarvitse kävellä kotioveltani Rovaniemen keskustasta kuin muutama sata metriä Ounaskosken rantaan, jossa lainaanrannalta istutetut kirjolohet viihtyvät.

Kirjolohi on hyvä vastus siiman päässä ja yhdessä kalassa on paljon syömistä. Kaupassa kokonaisesta 1-2 kg kalasta pitää pulittaa jo useampi euro. Maku voi hieman vaihdella sen mukaan, onko kala laitettu viime vai tänä kesänä, mutta sopivasti maustettuna kirjolohesta saa hyvän ruoan. Ja saapahan vielä antibiootit kaupan päälle.

Aikaisemmin olen hieman kavahtanut citykalastusta, mutta illan ja yön tullen kaupungin rannoilla saa olla melko rauhassa, sekä muilta ihmisiltä, että myös sääskiltä, joita metsässä on monin verroin enemmän.

Kirjolohen kalastamisessa on myös se hyvä puoli, että niitä voi kalastaa melkeinpä niin paljon kuin huvittaa, välimättä alamitoista tai kalakantojen horjumisesta. Samalla se on pois villikalojen pyytämisestä, mikä tavallaan säästää niitä.

Tosin, en tiedä minkälaisia ongelmia kirjolohen kasvatukseen liittyy ja miten niiden istuttaminen vaikuttaa joen luonnonkantoihin.

Uskon, että kirjolohi-istutuksiin käytettävät varat olisi järkevämpää käyttää luonnonkantojen hoitoon & elvyttämiseen, mutta nyt kun niitä kerta laitetaan, niin nautitaan tilanteen hyödyistä ja "pyydetään ne pois kuljeksimasta", niin kuin ystävämme Antero Mölläri voisi asian ilmaista.

Lyhyen etäisyyden ansiosta joelle voi tehdä pienen hetken piipahduksia, nauttia kesäyöstä, purkaa viettiä ja saada mahdollisesti jotain kotiin viemistä. Nyt poikkesin joella pari kertaa huitomassa tyhjää, ennen kuin sitten kolmannella tärppäsi. Minua myös kiinnostaisi löytää Ounaskoskesta harjus, sillä en keksi mitään syytä, miksei siellä olisi myös niitä.


















Kiitos Citykalajumalille

Juhannuskalat

Kalaisalta tunturiretkeltä palattuani kalastusviettini oli hieman vaisu, varsinkin kun jokivarret tuntuivat olevan täynnä sääskiä. Mutta etelästä tulleella velipojalla oli kova polte kalalle ja Jaakko kaipasi retkikaveria, joten päätin lähteä mukaan. Tosin sillä ehdolla, että kävisimme pyytämässä myös tammukoita, mihin tunsin kyllä vetoa.
Mutta ensin ajelimme eräälle vanhalle tutulle harjuspaikalle - hieman Rovaniemen pohjoispuolelle.
Älä ollakaan, Ahti antoi heti alkuun komean 44 cm harjuksen, joka temmelsi virrassa oman aikansa, ennen kuin saimme sen haaviin. Ja vaikka vietti ei ollut katossa, niin täytyy sanoa, että hyvältähän se silti tuntui. Thymallys thymallys. Olenhan kuitenkin vanha harjuksen pyytäjä.












Väsyttämisen jälkeen oli mukava köllötellä rantaniityllä, tuprutella piippua ja katsella kun papat heittivät veneestä uistinta niskalla. Mutta ei iskenyt enää taimen, niin kuin ennen vanhaan. Ei perkele iskenyt.
Jaakko sai purettua talven aikana kerääntynyttä viettiä ja nappasi pari hyvää harjua. Kaikki kalat löytyivät samoista peileistä ja virran laidoista, niin kuin ennenkin.




Heitimme reppuun yhdet kalat mieheen ja palasimme autolle. Sitten ajelimme vielä vähän eteenpäin, kunnes poikkesimme päätieltä kairaan, kohti tammukkavesiä.
Olimme kuulleet kauan sitten huhun mystisestä - vaikeasti saavutettavissa olevasta - vetisten soiden ympäröimästä pienestä metsälammesta, jossa asuisi tammukka, ja nyt vihdoin olimme päättäneet ottaa siitä selvää.
Kosken kohinan ja autotien läheisyyden jälkeen syvällä kairassa lepäsi pyhä hiljaisuus, jota koristeli vain lintujen laulu.





Ja suopursu, se leijui läpi luiden, sen melkeinpä maistoi.
Joukahaiset rymistelivät lentoon kun lähestyimme lampea, mutta onneksi ne eivät olleet pesä puuhissa.
Rannalle tultua huomasimme renkaita ja mulahduksia pitkin ja poikin lampea, mikä sai viettimme heräämään. 
Rannat olivat kaislaisia ja miltei tyhjän päällä lilluvia suolalauttoja, niin kuin tarinat kertoivat, mutta löysimme yhden paremman kohdan mistä pääsimme tarjoamaan pintaperhoa. Ei ottanut ihan helpolla, mutta hetken hieromisen jälkeen ensimmäinen kala sätki rannalla.










Ja sehän se, pienen lammen pieni taimen, lampitammukka. Vau, me todella löysimme lammen ja sen kauniit kalat, joista olimme kuulleet vain tarinoita.









Lammelta pari kalaa pajun oksaan ja samoilimme halki metsän ja soiden purolle, joka oli Jaakolle jo ennestään tuttu.
Paistoimme kalaa, evästimme ja röyhäytimme sweets-sikarit komealla asentopaikalla kuivalla mäntykankaalla suon laidassa.












Jälkeemme jäi vain hiipuva hiillos, kalanruodot ja suon ylle leijuvat sikarin haiut, kun yön tullen hiivimme hiljaa purolle.
Satumainen, kirkasvetinen, sorapohjainen, puiden katveessa kivasti puikkelehtiva puro. Juuri sellainen, mitä tammukkapuro mielikuvissani oli aina ollut. 
Uitimme redtagia ja zulua siellä täällä - ja välillä räiskähti. Tammukat olivat keskimäärin pienempiä kuin lammella, mutta pari parempaa pujotimme pajun oksaan.









Puronvarsi kuin japanilainen runo. Kaksi hiljaista tammukan pyytäjää. Ja puiden pilkkoma yöauringon kulta.
Olin saanut, sekä sattumalta, että joskus myös tarkoituksella joitakin pieniä taimenia paikoista, jotka muistuttivat pikemminkin pieniä jokia, kuin puroja, mutta nyt, viimein, tuntui siltä, että olin saapunut ihan oikealle tammukkapurolle.












Lakiin on kirjoitettu taimenelle pohjoisen ja etelän alamitat, mitä ne nykyään lieneekin, mutta taimen on monimuotoisempi kuin laki, ja elää eri paikoissa eri kokosiksi. Vaeltaa ja ei vaella. Mikä sille milloinkin on eduksi. 
Kairassa noudatetaan kairan lakia. Luotetaan intuitioon. Pyydystetään kala. Syödään se. Salmo trutta fario. Pyyhkäistään rasva suupielistä. Achti wedhest calotta toi. Kumarretaan. Ja jatketaan randoa.  
Ranta meni möykyksi, märäksi, tiheäksi ja vaikea kulkuiseksi. Aurinko kaarsi vaarojen ylle. Alettiin olla jo aika sipissä. 
Samoilimme asuntoautolle. Unta palloon, niinkö sanotaan. Ja kesäaamun kirkkaat huilut vain vihelsivät. 
Aamusta pistäydyimme vielä eräällä kummallekin aikaisemmin tuntemattomalla pikku virralla, joka tarjosi pientä taimenta ja yhden harjuksen, mitkä laskimme takaisin. 
Joessa oli kuitenkin jotain sellaista, että tulen varmasti vielä myöhemmin tekemään sinne tutkimusretken ja etsimään mahdollisesti vähän isompaakin kalaa. Salmo trutta.
Aina riittää retkiä. Ja sääskiltäkin voi suojautua. 
Mutta nyt oli hankittu hienoja juhannuskaloja ja jännittäviä kokemuksia, joten lähdimme ajelemaan Rovaniemelle juhannuksen viettoon.
Kiitos Kalajumalille.