Tammukoita ja marjastusta lähikairassa
























































Kiitos Kalajumalille ja Tapiolan väelle

Perhokalassa Ounasjoella

Kävin etsimässä Ounasjoen taimenta ja löysin yhden, mutta päästin sen vielä hieman kasvamaan.

Tyhjin taskuin ei silti tarvinut palata, sillä Ounasjoki tarjosi ihanan raikkaan kosken kohinan, upeita kesäyön tunnelmia ja muutaman pienen harjun lisäksi yhden paremman, jonka heitin reppuun.

Aamyöstä kömmin tyytyväisenä asuntoautoon ja nukahdin syvään ja rauhalliseen uneen kesäsateen alkaessa naputella auton kattoa.




















Kiitos Kalajumalille

Mökkielämää












eräänä kauniina  
kesäiltana 
mökillä 
minusta alkoi
tuntua
siltä
että mikään ei voita 
savuahventa
saunan 
jälkeen





















Kiitos kalajumalille

Citykalastusta: kirjolohta perholla!

Pikkupoikana kalastaessani virvelillä kirjolohi oli se kala mitä himoitsin kaikista eniten, tosin melko heikoin tuloksin, sillä kirjolohi ei niin vain napannut ja useimmiten tyydyimme pyytämään vain haukia.

Mutta eräänä sateisena kesäpäivänä ollessani nakkelemassa kotirannassa se sitten viimein jysähti. Samalla kun painin kalan kanssa vetäydyin jännittyneenä melko ylös rantatörmälle, niin että lopulta kala sätki hiekalla. Veljet, miten onnellisena kävelin kotia ja vein kalan äidille.


















Myöhemmin minussa heräsi eräänlainen luontoromantikko ja satuin myös ajautumaan virvelikalastuksesta perhokalastukseen, mihin liittyy, ainakin minun kokemukseni mukaan, virvelikalastusta vahvemmin luontosuhde, enkä enää innostunut istutuskalojen pyytämisestä, varsinkaan kirjolohesta, mikä ei kuulu Suomen alkuperäiseen luontoon, eikä onnistu edes lisääntymään täällä.

Tavoittelin kirjolohta korkeintaan uistattelupuuhissa, mutta perholla kalastaessa minua kiinnosti lähinnä vain harjus ja taimen, jotka eivät ikävä kyllä nekään ole, varsinkaan taimen, Rovaniemen vesillä läheskään aina enää alkuperäistä luonnonkantaa, mutta lajeina ne kyllä kuuluvat tänne.

Hiljattain minua on kuitenkin alkanut kiinnostaa kokeilla - vaihtelun vuoksi - hieman muidenkin lajien kalastelua, istutetut & vieraat lajit mukaan lukien. Ikään kuin havahduin siihen, että kun on kerta viettiä kalastaa ja viihdyn virtaavan veden äärellä, niin miksei sitä kokeilisi myös kirjolohta - ja nimenomaan perholla, jolla en ollut sellaista vielä aikaisemmin saanut.

Huomasin, että kirjolohen kalastamisessa on paljon hyviä puolia, joista ainakin minun kannaltani ihan ensimmäisenä se, ettei tarvitse kävellä kotioveltani Rovaniemen keskustasta kuin muutama sata metriä Ounaskosken rantaan, jossa lainaanrannalta istutetut kirjolohet viihtyvät.

Kirjolohi on hyvä vastus siiman päässä ja yhdessä kalassa on paljon syömistä. Kaupassa kokonaisesta 1-2 kg kalasta pitää pulittaa jo useampi euro. Maku voi hieman vaihdella sen mukaan, onko kala laitettu viime vai tänä kesänä, mutta sopivasti maustettuna kirjolohesta saa hyvän ruoan. Ja saapahan vielä antibiootit kaupan päälle.

Aikaisemmin olen hieman kavahtanut citykalastusta, mutta illan ja yön tullen kaupungin rannoilla saa olla melko rauhassa, sekä muilta ihmisiltä, että myös sääskiltä, joita metsässä on monin verroin enemmän.

Kirjolohen kalastamisessa on myös se hyvä puoli, että niitä voi kalastaa melkeinpä niin paljon kuin huvittaa, välimättä alamitoista tai kalakantojen horjumisesta. Samalla se on pois villikalojen pyytämisestä, mikä tavallaan säästää niitä.

Tosin, en tiedä minkälaisia ongelmia kirjolohen kasvatukseen liittyy ja miten niiden istuttaminen vaikuttaa joen luonnonkantoihin.

Uskon, että kirjolohi-istutuksiin käytettävät varat olisi järkevämpää käyttää luonnonkantojen hoitoon & elvyttämiseen, mutta nyt kun niitä kerta laitetaan, niin nautitaan tilanteen hyödyistä ja "pyydetään ne pois kuljeksimasta", niin kuin ystävämme Antero Mölläri voisi asian ilmaista.

Lyhyen etäisyyden ansiosta joelle voi tehdä pienen hetken piipahduksia, nauttia kesäyöstä, purkaa viettiä ja saada mahdollisesti jotain kotiin viemistä. Nyt poikkesin joella pari kertaa huitomassa tyhjää, ennen kuin sitten kolmannella tärppäsi. Minua myös kiinnostaisi löytää Ounaskoskesta harjus, sillä en keksi mitään syytä, miksei siellä olisi myös niitä.


















Kiitos Citykalajumalille