Kalaisalta tunturiretkeltä palattuani kalastusviettini oli hieman vaisu, varsinkin kun jokivarret tuntuivat olevan täynnä sääskiä. Mutta etelästä tulleella velipojalla oli kova polte kalalle ja Jaakko kaipasi retkikaveria, joten päätin lähteä mukaan. Tosin sillä ehdolla, että kävisimme pyytämässä myös tammukoita, mihin tunsin kyllä vetoa.
Mutta ensin ajelimme eräälle vanhalle tutulle harjuspaikalle - hieman Rovaniemen pohjoispuolelle.
Älä ollakaan, Ahti antoi heti alkuun komean 44 cm harjuksen, joka temmelsi virrassa oman aikansa, ennen kuin saimme sen haaviin. Ja vaikka vietti ei ollut katossa, niin täytyy sanoa, että hyvältähän se silti tuntui. Thymallys thymallys. Olenhan kuitenkin vanha harjuksen pyytäjä.
Väsyttämisen jälkeen oli mukava köllötellä rantaniityllä, tuprutella piippua ja katsella kun papat heittivät veneestä uistinta niskalla. Mutta ei iskenyt enää taimen, niin kuin ennen vanhaan. Ei perkele iskenyt.
Jaakko sai purettua talven aikana kerääntynyttä viettiä ja nappasi pari hyvää harjua. Kaikki kalat löytyivät samoista peileistä ja virran laidoista, niin kuin ennenkin.
Heitimme reppuun yhdet kalat mieheen ja palasimme autolle. Sitten ajelimme vielä vähän eteenpäin, kunnes poikkesimme päätieltä kairaan, kohti tammukkavesiä.
Olimme kuulleet kauan sitten huhun mystisestä - vaikeasti saavutettavissa olevasta - vetisten soiden ympäröimästä pienestä metsälammesta, jossa asuisi tammukka, ja nyt vihdoin olimme päättäneet ottaa siitä selvää.
Kosken kohinan ja autotien läheisyyden jälkeen syvällä kairassa lepäsi pyhä hiljaisuus, jota koristeli vain lintujen laulu.
Joukahaiset rymistelivät lentoon kun lähestyimme lampea, mutta onneksi ne eivät olleet pesä puuhissa.
Rannalle tultua huomasimme renkaita ja mulahduksia pitkin ja poikin lampea, mikä sai viettimme heräämään.
Rannat olivat kaislaisia ja miltei tyhjän päällä lilluvia suolalauttoja, niin kuin tarinat kertoivat, mutta löysimme yhden paremman kohdan mistä pääsimme tarjoamaan pintaperhoa. Ei ottanut ihan helpolla, mutta hetken hieromisen jälkeen ensimmäinen kala sätki rannalla.
Ja sehän se, pienen lammen pieni taimen, lampitammukka. Vau, me todella löysimme lammen ja sen kauniit kalat, joista olimme kuulleet vain tarinoita.
Lammelta pari kalaa pajun oksaan ja samoilimme halki metsän ja soiden purolle, joka oli Jaakolle jo ennestään tuttu.
Paistoimme kalaa, evästimme ja röyhäytimme sweets-sikarit komealla asentopaikalla kuivalla mäntykankaalla suon laidassa.
Jälkeemme jäi vain hiipuva hiillos, kalanruodot ja suon ylle leijuvat sikarin haiut, kun yön tullen hiivimme hiljaa purolle.
Satumainen, kirkasvetinen, sorapohjainen, puiden katveessa kivasti puikkelehtiva puro. Juuri sellainen, mitä tammukkapuro mielikuvissani oli aina ollut.
Uitimme redtagia ja zulua siellä täällä - ja välillä räiskähti. Tammukat olivat keskimäärin pienempiä kuin lammella, mutta pari parempaa pujotimme pajun oksaan.
Puronvarsi kuin japanilainen runo. Kaksi hiljaista tammukan pyytäjää. Ja puiden pilkkoma yöauringon kulta.
Olin saanut, sekä sattumalta, että joskus myös tarkoituksella joitakin pieniä taimenia paikoista, jotka muistuttivat pikemminkin pieniä jokia, kuin puroja, mutta nyt, viimein, tuntui siltä, että olin saapunut ihan oikealle tammukkapurolle.
Lakiin on kirjoitettu taimenelle pohjoisen ja etelän alamitat, mitä ne nykyään lieneekin, mutta taimen on monimuotoisempi kuin laki, ja elää eri paikoissa eri kokosiksi. Vaeltaa ja ei vaella. Mikä sille milloinkin on eduksi.
Kairassa noudatetaan kairan lakia. Luotetaan intuitioon. Pyydystetään kala. Syödään se. Salmo trutta fario. Pyyhkäistään rasva suupielistä. Achti wedhest calotta toi. Kumarretaan. Ja jatketaan randoa.
Ranta meni möykyksi, märäksi, tiheäksi ja vaikea kulkuiseksi. Aurinko kaarsi vaarojen ylle. Alettiin olla jo aika sipissä.
Samoilimme asuntoautolle. Unta palloon, niinkö sanotaan. Ja kesäaamun kirkkaat huilut vain vihelsivät.
Aamusta pistäydyimme vielä eräällä kummallekin aikaisemmin tuntemattomalla pikku virralla, joka tarjosi pientä taimenta ja yhden harjuksen, mitkä laskimme takaisin.
Joessa oli kuitenkin jotain sellaista, että tulen varmasti vielä myöhemmin tekemään sinne tutkimusretken ja etsimään mahdollisesti vähän isompaakin kalaa. Salmo trutta.
Aina riittää retkiä. Ja sääskiltäkin voi suojautua.
Mutta nyt oli hankittu hienoja juhannuskaloja ja jännittäviä kokemuksia, joten lähdimme ajelemaan Rovaniemelle juhannuksen viettoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti